MIKÄ ON HERMOSTO?

06.06.2023

HERMOSTO

Mikä hermosto on?

Hermosto kattaa koko ihmiskehon. Johtajana toimii aivot ja sen eri osat. Selkäydin johtaa aivojen kanssa kehomme toimintoja. Se kulkee selkänimamien suojaamassa ontelossa selkärangassa.

Keskushermosto nimike kattaa niin aivot kuin selkäytimen. Kaikki muu kehossa on ääreishermostoa. Ääreishermosto kuljettaa tiedon hermoratoja pitkin es. lihaksille ja elimille. Eli tieto kulkee hauikseen ja maksaan samanlaisena sähköisenä ärsytyksenä.

Hermoratahieronnassa pyrimme parantamaan sähkövirran kulkua elimistöstä kohti aivoja, jolloin aivot parantavat kehon häiriintynyttä toimintaa. Jokainen hiussuoni on hermotettu eli hermotus kattaa koko kehon.

Aivot

Aivot ovat mahtava kokonaisuus, joka muokkaa meidän persoonamme lopulliseen muotoonsa. Voimme kehittää itseämme kehittämällä aivojen toimintaa. Voimme myös heikentää suoriutumistamme mikäli emme ota aivojamme huomioon. Aivot tykkäävät oikeanlaisesta rasvasta, unesta sekä liikunnasta. Hermoratahieronnan koulutuksessa käymme läpi mm. ravinteita, unta ja kehon tarvitsemaa liikuntaa. Hermoratahieronta kiihdyttää verenkiertoa ja näin myös aivojen verenkierto vilkastuu.

Hermotus

Hermotus on sähköistä tiedonsiirtoa kehon sisällä. Nousevat hermoradat kertovat aivoille mitä meidän kehossa tapahtuu ja laskevat hermoradat antavat lihaksille taikka elimille käskyjä tehdä jotain aivojen käskemiä toimintoja. Mikäli hermoyhteys puuttuu esimerkiksi johonkin lihakseen, sen toiminnot lakkaavat.

Hermoratahieronnalla aktivoimme kehoa parempaan suorituskykyyn sekä annamme mahdollisuuden levolle. Kaiken tulee olla tasapainossa, jotta voimme hyvin.

Hermoratahieroja tekee tilanne kartoituksen jokaisesta asiakkaasta ja etenee asteittain voimakkaampaan hoitoon, jolloin keho kerkeää mukaan ja liian suuria paranemisprosesseja kehossa ei syntyisi.

Suolisto

Suolisto on hyvin hermotettu. Siellä on paljon ratoja, jotka tiedottavat aivoja tapahtumista suoliston alueella. Ravinteet joiden avulla rakennamme kehoamme toimimaan ja kestämään kaikki loistavat päähän pistomme tulevat suoliston alueelta kehoomme. On siis todella paljon väliä miten kehoamme ravitsemme.

Uusimmat kirjoitukset yrityksemme blogissa

Lue uutuuksista ensimmäisten joukossa!

Hermosto johtaa ruuansulatuskanavan toimintaa alusta loppuun ja siksi nieltyämme voimme vaikka seisoa käsillämme ja ruoka etenee siltikin oikeaan suuntaan. Hermosto ja aivot rakentuvat rasvasta eli liekö oikeat rasvat tie suurempaan älykkyyteen?

ISSIAS

29.07.2023

Iskiashermo on noin peukalonpään paksuinen hermo. Paksuin ja pisin kehon hermoista, joka ulottuu pakaroilta ja päättyy varpaiden kärkiin. Se hermottaa lihakset jaloissa sekä verisuonet, jotka tuovat happirikasta verta ja kuljettavat solujen aineenvaihdunta tuotteet pois kehosta. Näin lihasten toiminta paranee.

Intialaisessa päähieronnassa on paljon samoja vaikutuksia kuin hermoratahieronnan päänhieronnassa. Hermoratahieronnassa aloitamme hoidon päänhieronnalla edeten käsien ja jalkojen sekä selän käsittelyyn. Päänhieronta on stressin purkuun oiva työkalu. Moni on jo kokenut päähieronnan suuren rentouttavuuden. Pään hieronta lisää alueen veren- ja...